<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ajopuuteoriana tunnetun historianselityksen mukaan Suomi oli pelkkä ajopuu joutuessaan Saksan rinnalla hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan kesällä 41. Suurvaltojen toiminta määräsi maamme kulkeman tien, ei päättäjiemme riippumaton tahto.

 

Olipa teoria oikea tai väärä, tänään Suomi on hyvin vastaavassa tilanteessa. EU-virta vie maatamme haluamaansa suuntaan. Kosovon itsenäisyys oli pakko tunnustaa, sillä niin oli EU:n enemmistön tahto, ja useimmat EU:n valtiot olivat jo tunnustuksensa antaneet. Suomalaiset ovat vuosien ajan olleet mitä näyttävimmin valmistelemassa Kosovon itsenäisyyttä, joten mahdolliset maailmanpolitiikan muutokset eivät enää voineet ajopuun reittiä muuttaa.

 

Osallistumisemme Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin ja EU:n turvatakuuosastoihin on ollut vain näennäisesti maamme itse päätettävissä. Käytännössä Suomi on ulkoisissa sotilaallisissa operaatioissaan ajopuu entiseen malliin.

Jotkut haluavat Leninin patsaan pääkaupunkiin. Asiaa koskevan vetoomuksen allekirjoittajien joukossa on kalastaja-filosofi Pentti Linkola. Hän on julkisuudessa tunnettu ja arvostettu ajattelija, joka ei kaihda perustellun mielipiteensä esittämistä, vaikka se ei aina kaikkia miellyttäisikään. Siksi olisi kiinnostavaa kuulla, miksi juuri hän kaipaa Leninin patsasta Helsinkiin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Linkola on ehkä harvinainen filosofi, joka uskaltaa sanoa avoimesti epäeettisen totuuden, että maapallolla on liian paljon ihmisiä, mistä seuraa ekokatastrofi. Kirjassaan ”Voisiko elämä voittaa” (2004) hän esittää radikaalin väestön supistamisohjelman, jonka tärkein osa on synnytysten pakollinen vähentäminen Kiinan malliin Maon aikana. Myös ravinnon ylikulutuksen tehokas supistaminen kuuluu Linkolan ohjelmaan. Ihmisten keskipainoa olisi pudotettava parikymmentä kiloa, mikä vähentäisi luonnon kuormitusta.

 

Lenin seuraajineen vähensi tehokkaasti maapallon väkilukua. Myös ravinnon kulutus erityisesti Ukrainassa, entisessä vilja-aitassa, väheni tuntuvasti Leninin ansiosta. Olisiko tämä Leninin esimerkillisyys ehkä eräs peruste patsashankkeelle?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

”Ei ole keskeistä, paljonko kirkkoon kuuluu väkeä”, piispa Samuel Salmi sanoo (SK 2/2008). Kirkon korkealta taholta kuultuna jäsenmäärän vähättely hieman hämmentää kirkon passiivijäsentä, jonka tärkeimpänä perusteena kirkkoon kuulumiselle on sukupolvien traditio.

 

Viime aikoina on saanut lukea ja kuulla sekä joiltakin teologeilta että tosiuskovilta maallikoilta vihjeitä, joiden mukaan voisi olla pelkästään hyväksi kirkon jäsenistön supistuminen käsittämään ennen kaikkea vain oikeat uskovat, jotka kirkkoa todella tarvitsevat. Miksi kuulua kirkkoon, ellei usko sen sanomaa?

 

Toisen, eräänlaisen kulttuurikristityn näkemyksen mukaan kirkon tulisi säilyä kansan suurta enemmistöä yhdistävänä laitoksena pelkästään perinteenkin takia. Sellainen on pitkän päälle ehkä parhaiten mahdollista, jos kirkon jäsenille sallitaan erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Voisiko kirkko virallisen julistuksensa ohella muodostua jonkinlaiseksi katto-organisaatioksi erilaisille kristittytaustaisille uskonnon suuntauksille? Mikään oppihan ei kuitenkaan voi olla ainoa oikea.

 

Tilastot joistakin Euroopan maista, Ruotsista, Virosta, Saksasta, Ranskasta … osoittavat, että kirkon jäseniä, luterilaisia tai katolisia, on väestön vähemmistö. Suomessa jäsenyys on yleisintä. Onko jäsenyys kääntymässä meilläkin yleiseurooppalaiseen suuntaan? Onko sellainen kehitys jopa toivottavaa?

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ranskan presidentti Sarkozy haluaa rahoittaa julkista televisiotoimintaa mainoskanavaverolla, uutiset 11.1.2008 tiesivät. Vero kerättäisiin yksityisomisteisten tv-kanavien mainostuloista.

 

Myös Suomen lupamaksujärjestelmä on uudistettavana. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan Kimmo Sasin mukaan kaikkia vaihtoehtoja arvioidaan, miksei siis myös Sarkozyn ehdotusta.

 

Sarkozyn malli, mainostulojen erikoisverotus, pitäisi meillä laajentaa koskemaan tv-mainonnan lisäksi kaikkia mainonnan muotoja, kaupallisia radiokanavia, lehtiä, tienvarsimainoksia ja ennen kaikkea koteihin joka päivä jaettavia paperimainoksia. Vero epäilemättä vähentäisi nykyistä mittaamatonta mainosjätteen määrää.

 

Mainosten volyymin pieneneminen puoleen ei välttämättä vähentäisi yhtään niihin sisältyvää hyödyllistä informaatiota. Mutta monisivuisiin lehti-ilmoituksiin ja mainoslehtisiin käytettävän paperimäärän oleellinen pienentyminen veron ansiosta olisi jopa ilmaston lämpenemisuhkan kannalta merkittävää.

 

Viestintäministeriön toimesta meillä asetettavan tv-mainontaa selvittävän lupatoimikunnan tehtävä tulisi laajentaa koskemaan koko mainoskenttää. Mainonnan ylimääräisestä verottamisesta kertyvät tulot riittäisivät moneen tarkoitukseen, ensimmäisenä Yle-tv:n lupamaksujen poistamiseen.

 

 

 

Kysymys Natosta

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Puolustusministeriön ylijohtaja Pauli Järvenpää kannattaa voimakkaasti Suomen Nato-jäsenyyttä (HS 1.10.2007). Hänen mukaansa ”jäsenyys nostaisi kynnystä uhata Suomea sotilaallisesti ja takaisi maamme turvallisuuden tarvittaessa”.

 

Ylijohtajan näkemys ei kansalaisen mielestä ole itsestään selvä. On ajateltavissa, että jäsenyys päinvastoin laskisi Suomen sotilaallisen uhkaamisen kynnystä. Täällä olevat Naton tukikohdat olisivat vähintäänkin uhkaamisen peruste.

 

Aasiassa on valtioita, jopa roistovaltioiksi sanottuja, joiden käytettävissä on mannertenvälisiä ohjuksia, mahdollisesti jopa ydinkärjillä varustettuja. Joidenkin tuollaisten maiden ja natomaiden välille saattaa syntyä aseellinen konflikti tulevien vuosikymmenten aikana. Siihen tilanteeseen liittyy kysymys: kummassa tapauksessa Suomi todennäköisemmin joutuu ohjushyökkäyksen kohteeksi, olemalla Naton jäsen tai pysymällä sen ulkopuolella?

 

Maailmalla on jatkuvasti käynnissä valtioiden välisiä ja niiden sisäisiä konflikteja, jotka kaipaavat ulkopuolista rauhoittajaa, kuten Natoa tai sen kanssa yhteistoiminnassa olevien maiden joukkoja. Osallistuakseen näihin tavanomaisin asein käytäviin turvatehtäviin Suomi ei tarvitse natojäsenyyttä. Kun jäsenyydestä puhutaan, kysymys on raskain asein käytävästä sodasta.

 

Suhteellisen pieniin kansainvälisiin sotilaallisiin operaatioihin, jotka kaipaavat Suomen vähäisiä resursseja, maallamme on jopa moraalinen velvollisuus osallistua. Mutta jos mannertenvälinen sota uhkaa  Eurooppaa, Suomen kysymys kuuluu: miten säästyä ohjusiskuilta? Auttaisiko vai haittaisiko Naton jäsenyys siinä suhteessa?